Päiväkotimuistoja tai jotain#
Tässä neljänneselämän kriisin keskellä on mukavaa/kammottavaa muistella vähän (eli päivittäin) menneitä. Miten olin muka jo lukiossa 10 vuotta sitten? Ala-aste loppui lähes 14 vuotta sitten? Enää muutama vuosi niin olen yhtä vanha kuin vanhempani kun minä synnyin. Päiväkotiajoista on taas sen verran kauan, että niihin muistoihin alkaa vähitellen ilmestymään samanalaista seepia-filtteriä, joka esiintyy vanhempieni lapsuusvalokuvissa 70-luvulta.
Menin ilmeisesti päiväkotiin ensimmäisen kerran vähän vajaa 3-vuotiaana, kun vanhemmat valikoivat siskolleni ja minulle tukikohdaksi Steiner-päiväkoti Pajulinnun Seinäjoelta. Todetaan tähän alkuun, että tämä teksti ei ole mikään Steiner-mainos, enkä tiedä Steiner-maailmasta yhtään mitään.
Pajulinnun nettisivu mainitsee, että nykyään “vanhana puolena” tunnettu rakennus on valmistunut vuonna 2000, eli se oli lähes tuliterä kun aloitimme päiväkodin asiakkaina. Nykyäänhän alueeseen kuuluu myös 2014 valmistunut “uusi puoli”, jonka myötä koko päiväkoti on omaan aikakauteeni nähden täysin tunnistamaton.
Omistamatta vertailtavia kokemuksia muista päiväkodeista, tuo paikka oli oikein mukava ja oletettavasti myös sopivan rauhallinen kasvuympäristö. Steiner-opeista en tosiaan sen tarkemmin osaa sanoa, muuta kuin ehkä sen että päiväkodin värit ja materiaalit oli ilmeisesti tarkasti mietittyjä ja neutraaleja. Leluina oli puisia linnan torneja ja lasikuularatojen kouruja. Väritettiin paljon ja käytiin pienillä metsäretkillä ihmettelemässä luontoa. Juhlittiin vuodenaikoihin sidottuja juhlia kuten sadonkorjuuta, pääsiäistä ja joulua Tonttulan Paja-juhlassa. Päiväkodin tärkeä myyntivaltti oli luomuruoka ja ruokajuomana oli päivittäin helvetin kuumaa kamomillateetä. Tuli kyllä jo pienenä opittua, miltä palanut kieli tuntuu… Nyt kun lukee Pajulinnun esittelytekstejä, tunnistan jokaisen mainitun teeman ja metodin sieltä yli 20 vuoden takaa.
Unohdettuja loruja#
Muistan, että lauleskelimme usein loruja ja lauluja päivien aikana ja monet lorut toistuivat päivittäin. Aamuisin oli jonkinlainen aamun tarinatuokio tai rukoushetki, mutta siitä en muista muuta kuin että istuimme kaikki erään huoneen/salin nurkassa ja kuuntelimme eläintarinoita ja ehkä jotain uskonnollistakin. Olen melko varma, että tuohon tuokioon kuului myös joku toistuva haippiloru, mutta en tarkemmin muista sanaakaan mistään sellaisesta.
Sen sijaan muistan elävästi, miten joka ruokailun alussa lausuttiin ruokaloru ja tehtiin jonkinlainen koreografia käsiliikkeillä. Yli 20 vuoden aikana ruokaloru on päässyt pahasti unohtumaan muutamaa ensimmäistä lausetta lukuunottamatta. Olen vuosien aikana lukuisia kertoja yrittänyt googlailla eri hakusanoilla “Jyvät myllyyn kaadetaan”-ruokalorua, täysin tuloksetta.
Eilen tämä sama loru ilmaantui taas ajatuksiini ja yritimme sitä siskoni kanssa muistella. Emme päässeet puusta pitkälle, joten päätin hyödyntää tämän meidän open world servun “vapaa tahto”-ominaisuutta (eng. free will) ja kirjoitin asiasta Pajulinnun päiväkotiin rehellisen sähköpostin. Pyysin sanoituksia ihan mistä tahansa 2000-luvun alun lorusta, etenkin tuosta ruokalorusta. Tänään aamulla sain vastauksen päiväkodin nykyiseltä johtajalta, ja liitteenä oli kuin olikin jostain arkistojen kätköistä kaivettu vanha paperilappu, johon joku oli käsin kirjoittanut lorun sanat!
Pajulinnun ruokaloru 2000-luvun alusta#
Tässä loru kokonaisuudessaan:
“Ruokaloru”
Jyvät myllyyn kaadetaan,
Jauhot niistä jauhetaan,
Leivät hyvät leivotaan,
Puurot maukkaat keitetään,
Maito lehmästä lypsetään,
Herkut pöytään kannetaan
Ja kaikille ne annetaan.
Kädet yhteen liitetään,
Leipä viljasta, vilja valosta,
Valo taivaan talosta.
Hyvää ruokahalua ja ruokarauhaa kaikille.
Tosin nyt kun tuota virallista sanoitusta lukee, niin olemme siskoni kanssa melko varmoja, että meidän aikana laulettiin ihan rehellisesti Valo Jumalan talosta, eikä tuota lievästi sensuroidumpaa versiota. En yhtään tiedä, miten uskonnollisia Steiner-päiväkodit tai -koulut ovat nykyään mutta ainakin tuolloin tosiaan kiittelimme rehdisti itse Jumalaa pöydän antimista.
Jos saan tarpeeksi sähköpostipyyntöjä aiheesta, niin voin liittää tähän videon jossa tanssin loruun kuuluvat liikkeet sikäli kun muistan ne.
Sähköpostin kuvassa loruun ei ollut merkattu kirjoittajan nimeä saati kirjoitusvuotta, mutta käsin kirjoitetut sanat voisivat viitata siihen, että loru olisi hyvin paikallinen Seinäjoen Pajulintuun, mahdollisesti jopa jonkun työntekijän omasta kynästä syntynyt. Sähköpostin kirjoittajan mukaan talon väki on vaihtunut sen verran moneen kertaan, että kukaan nykyinen työntekijä ei osaa enää tarkemmin kertoa noista 2000-luvun alussa luritelluista loruista. Oli siis luultavasti todella hyvää tuuria, että juuri tämä kyseinen ruokaloru vielä löytyi heiltä. Itse olen sitä lauleskellut päiväkotivuosinani 2002-2005.
Nyt lorun sanat ovat vihdoin selvillä. Kirjoitin ne tänne blogiin, jotta Googlen indeksöintihämähäkit voisivat ne mahdollisesti löytää ja seuraava Pajulintu-alumni voisi vihdoin onnistua “jyvät myllyyn kaadetaan steiner”-googlailuissaan.
Steinerista normikouluun#
Monia Steiner-päiväkotilaisia yhdisti se, että suurin osa jatkoi ala-asteelle läheiseen Steiner-kouluun, joka operoi myös Seinäjoella. Itse en sinne siskoni kanssa päätynyt, vaan aloitin ala-asteen maallisemmassa Kivistön koulussa. Kanssani samaan kouluun Pajulinnusta tuli muistaakseni vain yksi tyttö, ja hänkin päätyi rinnakkaisluokalle. Tiet siis erkanivat monien elämän ensimmäisten kavereiden kanssa, kun koulu alkoi. Vasta vuosia myöhemmin lukiossa aloin törmäilemään tuttuihin kasvoihin, mutta siinä vaiheessa aikaa oli kulunut jo sen verran, että tarinoita ei enää jääty vaihtelemaan.
Monet ala-asteen ensimmäisen luokan luokkakavereistani olivat tutustuneet toisiinsa jo samassa päiväkodissa, joten ensimmäisten päivien tunnelmat olivat ehkä hieman ulkopuoliset. Lapsena kavereiden saaminen ja muihin tutustuminen on kuitenkin sen verran vaivatonta, että integroituminen tähän uuteen porukkaan tapahtui hyvin nopeasti, enkä muista huomanneeni, että kaupungin päiväkodin käyneet lapset olisivat toimineet jotenkin eri tavalla kuin minä itse. Tosin muistan ihmetelleeni päiväkodissa, miten “monet” pajulintulaiset jäivät yhdeksi ylimääräiseksi vuodeksi eskariin. Tiedä sitten, onko siinä jotain tieteellistä korrelaatiota johonkin.
Jos tässä vielä joku päivä omia lapsia ilmestyisi maailmaan, niin uskon että Seinäjoen Pajulintu olisi kyllä ehdottomasti jonottamisen arvoinen kokemus.
Muuta#
Vielä hieman asian sivusta. Tämä aktiviteetti tuo mieleen joissain määrin trendaavan harrastuksen; kadonneen median arkistoinnin (eng. lost media preservation), jossa harrastajat esimerkiksi digitoivat vanhoja tietokoneohjelmia CD-levyiltä ja lataavat ne ISO-tiedostoina sivustoille kuten https://archive.org/. Tähän harrastukseen voisi ehdottomasti uppoutua syvemminkin, muutenkin kuin omituisten uskonnollisten runojen muodossa.
Tähän loppuun voin ilokseni todeta, että tämä vuosia mieltä kaivertanut mysteeri saatiin tänään vihdoin päätökseen. Tästäkin tapauksesta voi jälleen oppia, että mitään vakavaa tuskin tapahtuu jos vain suoraan kysyy joltain ja lähettää sen viestin. Siispä annan neuvon (jota en todellakaan osaa itse vielä täysin noudattaa). Lähetä se kuulumisviesti sille vanhalle koulukaverille. Kysy päiväkodista, mitä loruja lauloitte 20 vuotta sitten. Laita sen unelmatyöpaikan pomolle sähköpostia ja kysy töitä. Koskaan ei voi tietää, mitä viestistä seuraa, mutta tuskin mitään kammottavaa.
Terveisiä kaikille vanhoille päiväkotikavereille, jos tänne jotenkin löydätte! Laittaisin tähän loppuun mieluusti vielä jonkun ryhmäkuvan noilta vuosilta, mutta se lienee GDPR-lakien vastaista, joten en ehkä laitakkaan.